Tehokkuutta työn tekemiseen ohjelmistorobotiikalla

Valtaosa organisaatioista on joko käyttöönottanut tai suunnittelee hyödyntävänsä automaatiopalveluita liiketoimintansa tehostamisessa, joissa ohjelmistorobotiikka voi toimia yhtenä käytännön tason työkaluna.

Automatisoinnissa työtä siirretään lähtökohtaisesti pitkäkestoisesti tai jopa pysyväisluonteisesti ihmisiltä koneille, jolloin on kriittistä, että tehdyt ratkaisut tukevat liiketoimintaa pitkäjänteisesti. Samalla niiden on oltava tietoturvallisia ja skaalauduttava liiketoiminnallisten tarpeiden/volyymien kasvaessa.

  

AI robot hand on a computer keyboard

Ohjelmistorobotiikka luo uusia työtehtäviä organisaatiolle

Työn automatisointi ei tarkoita että työ on täysin autonomista vaan se luo osaltaan uutta työtä. Tarvitaan ihmisiä jotka osaavat operoida ja jatkokehittää automatisoituja prosesseja sekä ymmärtävät niitä niin teknisestä, kuin liiketoiminnallisesta tulokulmasta.

Person working on RPA on laptop at desk

Kokonaisvaltainen ymmärrys organisaation toiminnoista

Tarvitaan paitsi teknistä osaamista, myös liiketoiminnallista ymmärrystä ja kykyä integroitua osaksi päivittäistä liiketoimintaa, käsittelemään liiketoiminnan poikkeamia ja varmistamaan liiketoiminnallinen jatkuvuus.

 

Digital screen showing robots completing an automated process on a factory floor.

Tietoturvan merkitys on valtava

Tietoturvan merkitys korostuu ja kasvaa jatkuvasti, robotin toimiessa monessa roolissa ja omaten yleisavaimet eri liiketoiminnan järjestelmiin ja dataan. On tärkeää ymmärtää niin automatisoituun työhön liittyvät juridiset rajoitteet kuin riskit, jotta ratkaisut ovat regulaatioiden mukaisia ja tietoturvallisia.

CGI:n ohjelmistorobotiikan ratkaisut tarjoavat kokonaisvaltaisesti niin konsultoinnin, kehittämisen kuin jatkuvat palvelut työn automatisoimiseksi. Liikkeelle voidaan lähteä kevyesti, varmistaen kuitenkin kestävän perustan niin hallittavuuden, tietoturvan kuin skaalatuvuuden osalta.

Tässä esimerkkejä, miten voidaan lähteä liikkeelle:

1. Pilotin kautta, jossa organisaationne saa käytännön kokemusta tietystä osa-alueesta esimerkiksi RPA, Low-Code tai prosessilouhinta

2. Louhinnan pilotilla, jonka tarkoituksena saada datapohjaista näkyvyyttä tietystä osa prosessista ja/tai varmistaa käytännön kokemusta siitä, miten louhinta sopii juuri teidän organisaatiollenne.

3. Automaation maturiteettikartoituksen kautta, jonka tarkoituksena on kartoittaa onko organisaationne riittävän kypsä hyperautomaatioon.

4. Automaation esiselvityksestä, jonka tarkoituksena on selvittää organisaationne automaatiopotentiaali, ideoidaan ja tehdään käyttötapauskartoitus.

5. Ideation -työpajalla, jossa ideoita kerätään olemassa olevien käyttötapausten avulla asiakkaan tarpeen mukaisesti. 

Dokumentskanning