Tulevaisuudentutkija ja teknologiavaikuttaja Risto Linturi vie Ratkaisu-lehden lukijan vuoteen 2024. Hyppää kyytiin.

Kiina on jälleen kasvanut. Ostovoimaltaan se on yhtä suuri kuin Yhdysvallat ja Eurooppa yhteensä. Hiilidioksidipäästöt ovat taittumassa, mutta ne ovat edelleen niin suuret, että kriisiraja ylitetään ennen kuin vastasyntyneet aikuistuvat.

Materiaalitutka on uusi villitys. Uusimmat kännykät tunnistavat edessään olevat materiaalit, esimerkiksi hedelmien kypsyyden tai kalan tuoreuden.

– Vuonna 2024 ei tarvitse enää ihmetellä, onko kysymyksessä flunssa vai virus. Sylkäiset vain kännykkääsi ja se kertoo sopivan hoidon. Lähetät tuloksen nettiapteekkiin ja nelikopteri lentää lääkkeesi omalle parvekkeellesi, sanoo Risto Linturi.

Linturi on huolissaan siitä, että nouseviin trendeihin, jotka ovat merkittäviä jo 2030-luvulla, ei panosteta riittävästi. Regulaatioympäristö on saatava muutokselle valmiiksi samalla tavalla kuin 1990-luvulla valmistauduttiin mobiilipuhelinten ja internetin tuloon.

Markkinatalouden isä Adam Smith saattaisi hätkähtää perin pohjin, jos hän olisi kuuntelemassa Linturin ajatuksia suuruudenekonomian murtumisesta ja markkinamekanismin toimimattomuudesta.

– Yritysmaailma on siirtynyt markkinataloudesta verkostotalouteen. Yhä useammin kilautetaan kaverille. Neuvoa kysytään niiltä, joihin luotetaan, sanoo Linturi.

Hallinnonalojen ja toimialojen rajat horjuvat uuden teknologian tuomassa rytinässä. Monet liiketoimintamallit menevät uusiksi.

– Maailma on muuttunut merkilliseksi, sanoo Linturi.

 

Aasiaan ja takaisin

Kun sairaudet voidaan tunnistaa kotona ja robotit valmistavat lääkkeet, paikallisuus korostuu. Tätä Linturi pitää eräänä tärkeimmistä valtatrendeistä.

– Vain informaatiota jaetaan globaalisti. Tietojärjestelmiä tarvitaan edelleen.

Robotisaatio vähentää Linturin mukaan tarvetta rahdata ja varastoida tavaraa suurissa erissä. Hakukonemarkkinointi ja sosiaalinen media tukevat tätä kehitystä.

– Paikallisen pientuotannon merkitys kasvaa suuruudenekonomian vähetessä, sanoo Linturi.

Tämä merkitsee myös sitä, että työ joka on siirretty halvempien kustannusten maihin, palaa takaisin. Maailma on muuttumassa paikalliseksi.

– Arvonluonti kasvaa robotisaation myötä jatkossa selvästi nopeammin paikallisilla markkinoilla kuin kansainvälisessä kaupassa.

Linturin ajatukset kulkevat nyt vuodessa 2050.

– Turku ja Tampere ovat lähiöitä. Hyperloop-sukkulalla ne ovat kymmenen minuutin päässä Helsingistä. Ilmasto on lämmennyt ja ruokaa viljellään aurinkoenergialla suurissa halleissa. Ruoka on siis tuoretta ja kotimaista koko vuoden, kuvaa Linturi.

Digitalisaatio ja robotisaatio muuttavat yhteiskunnan rakenteita nopeasti. Tämä näkyy tavallisen ihmisen arjessa tavalla, mitä eivät ole osanneet edes parhaat tieteiskirjailijat kuvitella.

Muutos tapahtuu tekemällä. Pitää ottaa riskejä ja hyväksyä myös virheitä, toteavat Linturi ja Ossi Kuittinen kirjoittamassaan selvityksessä Digitaalinen tietopohja sekä robotisaation vaikutukset.

Artikkeli on alun perin julkaistu Ratkaisu-lehdessä 2/2015. Lue lisää Ratkaisu-artikkeleita täältä.