CGI:n Pohjoismaiden liiketoiminnasta vastaava Heikki Nikku jää eläkkeelle vuodenvaihteessa. Rautainen kokemus ja kiinnostus alaan mahdollistavat uran jatkumisen hallitustyöskentelyn muodossa.  

Heikki Nikku toteutti CGI:n johtotehtävissä strategiaa, jonka ytimessä ovat korkea henkilöstö- ja asiakastyytyväisyys sekä laadukas ratkaisu- ja palveluntuotanto. 

“Hyville palveluille on kysyntää jos ne ratkaisevat asiakkaan ongelmia tai tuottavat selkeää lisäarvoa. CGI:n vahvuutena on myös paikallinen tekeminen, joka yhdistyy globaaliin toimintatapaan ja ison yrityksen resursseihin”, Nikku sanoo.

Heikki Nikku Ratkaisu-tapahtumassa

“Kaikki johtaminen tapahtuu oman persoonan kautta. Siksi on parempi olla rehellisesti oma itsensä, eikä yrittää esittää jotain menestyvää johtajatyyppiä”, Nikku kiteyttää.

Ura liikkeelle ohjelmisto- ja konsulttibisneksestä

Yliopistossa kauppatieteitä ja atk:ta opiskellut Nikku on ollut mukana IT-alan kehityksessä 1980-luvulta lähtien. Tuolloin bisnes keskittyi tietokoneiden ja niiden myynnin ympärille. Myyntitehtävistä aloittanut Nikku pitää uransa huippuhetkenä päivää, jolloin headhunter otti yhteyttä ja ehdotti siirtymistä WM-dataan.

“WM-data oli ohjelmistoja tarjoava konsultointiyritys, joka erosi monella tapaa tuon ajan muista toimijoista. Työurani kannalta sinne siirtyminen vuonna 1986 oli tärkeä päätös, sillä WM-data myytiin vuonna 2006 Logicalle, josta tuli myöhemmin osa CGI:tä”, Nikku muistelee.

Hän nostaa teknologisesti merkittävimpien läpimurtojen joukkoon internetin ja nettiselaimen, jotka muuttivat IT-bisnestä kertaheitolla. Nikku pääsi myös todistamaan 2000-luvun alussa tapahtunutta wap-puhelinten (Wireless Application Protocol) esiinmarssia. Pelkällä uudella teknologialla ei kuitenkaan pötkitty pitkälle.

“Käyttäjiä ei ollut tarpeeksi, järjestelmä ei ollut helppokäyttöinen eikä kunnon palveluita ollut saatavilla”, summaa Nikku.

Sen sijaan Applen ja iPhonen tuleminen vuonna 2007 todistivat skaalautuvan ekosysteemin voiman. Pääsy erilaisiin palveluihin on tämän päivän älypuhelimen tärkeimpiä ominaisuuksia.

IT-alalla menee tänä päivänä paremmin kuin koskaan. Osaaville koodaajille riittää kysyntää ja T&K:ta tehdään ketterän kehityksen puitteissa.

Tekoäly tekee ATK:sta todellisuutta

Merkittävää kehitystä on tapahtunut myös pilvipalveluissa ja tekoälyssä. Nikku uskoo, että niihin kohdistuvat odotukset ovat vihdoin realisoitumassa.

“1980-luvulla puhuttiin ATK:stä, sitten IT:stä ja myöhemmin ICT:stä. Todellisuudessa olemme nyt pääsemässä tuohon ensimmäiseen vaiheeseen eli automaattiseen tietojenkäsittelyyn. On huimaa ajatella, että esimerkiksi tekoälyn ja ihmisen DNA:sta saatavan datan avulla on mahdollista ennustaa sairauksia.”

CGI on juuri julkaissut laajan selvityksen työn tulevaisuudesta ja siihen liittyvistä näkemyksistä ja kokemuksista laajasti. Tutkimuksen tavoitteena on luoda laaja kuva tulevaisuuden työelämästä ja työn murroksesta sekä organisaatioiden että työntekijöiden näkökulmista. Lataa Työn murros Suomessa -tutkimusraportti ja selvitä, miten organisaatiosi pärjää alati muuttuvassa maailmassa.